Helsinki on juuri niin vahva, kuin sen heikoin kuntalainen on. Mielenterveysden häiriöt ovat suurin syy työkyvyttömyyseläkkeisiin ja ne ovat ohittaneet jo pitkään ykkössijaa pitäneet tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Vaikka en näekään työntekoa elämän keskeisimpänä ja tärkeimpänä tehtävänä, on työkyky kuitenkin kohtalaisen hyvä mittari sille, miten toimintakykyinen ihminen on. Hyvä elämä koostuu arjesta, missä on mahdollisuuksia toteuttaaJatka lukemista ”Kaikki lähtee mielenterveydestä”
Kategoria-arkisto: Yleinen
Teemun tarina
Moikka! Mä olen Teemu Virtanen, hyvinvointi- ja terveyspolitiikan ammattilainen, fantasianörtti, koiran kanssa puuhastaja ja sporttailija. Olin jo pienestä pitäen utelias ja puhelias, monesti kyseenalaistavakin. Lapsesta saakka olen pitänyt tärkeänä, että kaikilla olisi mahdollisuus onnistua ja pärjätä ja tavoitella haaveitaan. Oikeudenmukaisuus ja reiluus ovat minulle tärkeitä arvoja joita pääsen toteuttamaan päivätyössäni opiskelijoiden terveys- ja asumispolitiikan parissa.Jatka lukemista ”Teemun tarina”
Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointiin on panostettava
Korkeakouluvision 2030 ja Rinteen hallitusohjelman tavoitteena on korkeakoulutusasteen nostaminen 50 prosenttiin nuorista aikuisista vuoteen 2030 mennessä. Merkittävä aloituspaikkojen määrän nosto korkeakouluille on työläs ja suuri prosessi, mutta toimenpiteistä opiskelijoiden hyvinvointiin ja jaksamiseen ei ole mainittu.Tämä on ristiriidassa korkeakouluvision 2030 tavoitteen kanssa, missä tutkimus ja innovaatiotoiminta on nostettu sivistyksen, kasvun ja hyvinvoinnin uudistajaksi. Voimmeko uudistaa yhteiskuntaa,Jatka lukemista ”Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointiin on panostettava”